maanantai 25. marraskuuta 2013

Uskomukset vaikuttavat elämäämme, oli ne sitten totta tai tarua

Elämänhallinta ja elämäntapa informaatio on lisääntynyt valtavasti vuosien aikana. Toisaalta siihen voi vaikuttaa myös se, että tietoyhteiskunnassa kaikki tieto on tänä päivänä helposti saatavilla.

Vaikka tieto olisi kuinka helposti saatavilla, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kävisi helposti. Elämänhallinta perustuu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jossa ihminen pyrkii parantamaan elämänlaatuaan jokaisella elämän eri osa-alueella ja juuri tämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Se mikä on lohdullista, niin se on kuitenkin mahdollista.

Ihmisen peruspyrkimys on tavoitella parempaa, tulla paremmaksi, luoda merkitystä olemassa oleville asioille. Elämänhallinta-oppaat auttavat muutoksen luomisessa ja siitä pohjimmiltaan on kyse. Muuttaa nykyinen olemassa oleva tila parempaan, "nähdä metsä puilta".

Muutos on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Ajatellaan vaikka näin, oletko koskaan ollut menossa kohti tiettyä päämäärää? Kuvitellaan vaikka, että olet lähdössä kotoa ja päämäärä on mennä lähikauppaan erinäisistä motiiveista johtuen.

Kävellessäsi kohti putiikkia, saat päähäsi käydä kylässä ystävän luona. Oliko muutoksen tekeminen jotenkin monimutkainen? Ei varmasti, muutos on aina yksinkertainen. Mutta jos lähdetkin vain ulos kävelemään vailla päämäärää, voit päätyä mihin tahansa. Sama asia elämässäsi, jos sinulla ei ole päämäärää, mahdollisuus on että voit päätyä mihin tahansa.

Ajattele nyt hetki elettyä elämääsi. Ajattele niitä hetkiä kun mielessäsi oli kirkkaana jokin tavoite jota tavoittelit, jokin päämäärä jota kohti olit kulkemassa. Ei niin väliä, oliko se mielestäsi iso tai pieni asia, sillä on väliä kuinka kirkkaana se oli koko ajan mielessäsi, etkä saanut rauhaa ennen kuin se oli toteutunut.

Oli se sitten asunnon hankinta, puolison valinta, hakeminen koulutukseen tai kouluun, uusi työpaikka tai vaikka oman yrityksen perustaminen. Mitä tahansa, todennäköisesti se oli hyvin kirkkaana mielessäsi, etkä antanut minkään olla esteenä sen saavuttamiseksi.

Hyvin nopeasti rutinoituminen ja hyvän olon tunne, puhutaan tyytyväisyydestä, johtaa siihen, että luovuus katoaa ja luova ajattelu siirtyy taka-alalle ollessamme kiireisiä hoitaessa arjen rutiineja. Rutiinien myötä, muodostamme vahvoja uskomuksia, jotkut hyviä, jotkut ei niin hyviä.

On vaara, että niistä monista unelmista tulee vain "ilmassa leijuvaa höttöä" vailla todellisia tavoitteita ja hetkessä ne unelmat siirtyvät kauemmas ja kauemmas. Sen sijaan että menisimme kohti niitä unelmia, alamme kutistaa niitä ja vakuuttelemaan itsellemme, ettemme ansaitse niitä. Alkavat huonot uskomukset juurtua yhä kovemmin alitajuntaamme.

Elämänhallinnassa on kyse juuri näiden huonojen uskomusten murtamisesta ja muuttamisesta. Meidän tämän hetkinen elämä on toiminnan tulos siitä, mitä ovat uskomuksemme, ajatuksemme ja tunteemme olleet.

Meidän toiminta toisin sanoen koostuu uskomuksista, ajatuksista ja tunteista. Aikanaan kun itse aloitin perehtymään muutokseen, oli turhauttavaa nähdä kuinka tulokset eivät kestäneet. Miksi? Koska keskityin aivan liikaa vain toimintaan, puuttumatta uskomuksiin. Muuttamalla toimintaa saat varmasti aikaan tuloksia, mutta vain hetkellisesti.

Pysyvien tuloksien aikaan saaminen vaatii muuttamista ajatusten ja uskomusten puolella. Jokainen olemassa oleva uskomuksesi on tuonut sinut siihen missä olet tänään, muuta uskomuksiasi ja ajatuksiasi, tulet saamaan toisenlaisia tuloksia aikaan, tulee elämäsi muuttumaan.

Muutos alkaa siitä, että alat tiedostamaan olemassa olevia uskomuksiasi ja kyseenalaistamaan niitä.

Miksi on tärkeä tiedostaa uskomuksia? Meillä on olemassa tiedostamattomia uskomuksia ja uskomukset vaikuttavat hyvin voimakkaasti meidän elämäämme, olivat ne sitten totta tai tarua, faktaa tai fiktiota.

Me toimimme alitajuisten uskomusten mukaan, eikä meillä ole tapana kyseenalaistaa omia uskomuksia, joka juuri on se tekijä mikä saattaa jarruttaa pyrkimystämme parempaan ja rajoittaa tavoitteitamme.

Kuinka muuttaa uskomuksia?

1. Voit muuttaa uskomuksia hankkimalla lisää tietoa asiasta.

2. Voit muuttaa uskomuksia asettamalla negatiiviset uskomukset positiiviseen muotoon.

"ei se ole mahdollista / se on mahdollista vaikkakin haastavaa"

"en pysty siihen / minä pystyn siihen"

"vanha koira ei opi uusia temppuja / minä opin"

3. Voit muuttaa uskomuksia kyseenalaistamalla.

"Miksi uskon niin?"
"Onko tämä uskomus varmasti totta?"
"Mitä voisi tapahtua, jos en uskoisi niin?"
"Mikä on pahin pelko, jos en uskoisi niin?"
"Onko sillä merkitystä, jos se toteutuu?"

Muuta uskomuksesi, muutat tulevaisuutesi! Sinulla on täysi vapaus ja valta siihen!
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...