perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lasketko tunteja vai tuloksia?

Yrittäjä, joka laskee tuntipalkkaansa ja tehtyjä tunteja ei ole yrittäjä vaan työntekijä. Yrittäjä elää tuloksista, ei tehdyistä tunneista. Oletko juuri aloittanut oman yritystoimintasi? Unohda oman tuntipalkkasi laskeminen ja kanavoi keskittymisesi myyntiin.


Ilman myyntiä ei voi olla yritystäkään. Bisnes elää kassavirrasta. Pitää olla enemmän sisälle tulevaa valuuttaa kuin mitä sieltä pois lähtee. Yrityksen koolla ei ole tässä suhteen mitään merkitystä. Sen todistaa juuri monien miljoonien eurojen Anttila, konkurssi tulee.


Päivien suunnittelulla ja aikataulutuksella poistat monta "harmaata hiusta". Toki aina yllätyksiä tulee, mutta lukujärjestys on avain siihen, että määrätyt asiat tulevat tehtyä.


Tehdyt tunnit voivat olla kaikkea muuta kuin tulosta tuottavaa tekemistä.


Toisinaan lankean siihen ansaan, kun huomaan löytäväni itseni selaillessa internetin ihmeellistä maailmaa. Luen paljon blogeja ja artikkeleita lähinnä talouteen ja itsensä kehittämiseen liittyen (myönnän, myös niitä iltapäivälehtiä), mutta päivän päätteeksi tunnen syyllisyyttä tai sanotaanko turhautuneisuutta: "olis tänkin päivän voinut käyttää tehokkaammin"-ajatteluun.


Jälkeenpäin itsepuhelun kanssa on yhtä vakuuttelua kuinka tärkeää on pysyä "ajan hermoilla". Loppujen lopuksi ei ole. On aivan yhden tekevää mitä Turkissa tapahtuu, mutta sillä on merkitys miten olet päiväsi kuluttanut.


Aika on arvokas! Tämän blogin punainen lanka on ollut alusta pitäen "aika on arvokkaampaa kuin raha, aina voit hankkia lisää rahaa, mutta aikaa et saa yhtään enempää, aika on tässä ja nyt; ja käy koko ajan lyhyemmäksi".


Kuinka sinä käytät aikasi?


Yrittäjän tärkein työkalu on aivot. Väsyneenä aivot ei oikein tahdo pelata. Mikä neuvoksi? Lepää ja nuku enemmän. Yrittäjänä sinun on ajateltava enemmän.
* Miten asiat voidaan tehdä paremmin?
* Miten teen itseni tarpeettomaksi?
* Onko systeemi toimiva vai pitääkö muuttaa jotain?


Asiat eivät tapahdu päivässä, mutta ne tapahtuu päivittäin. On oltava visio. Tavoite, jota kohti mennä. Ilman tavoitetta, ei millään teolla ole merkitystä.


Kyllä Suomessakin voi yrittää, vaikkakin se on tehty haasteelliseksi virkamiesten ja viranomaisten puolelta.


Onko ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella? Mene ja tiedä?


Tsemppiä kaikille yrittäjille!


Petri Rastas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...