torstai 23. tammikuuta 2014

Korkoa korolle vaikutus

Raha on tarpeellinen ja tietyltä osin jopa pakollinen päivittäisessä elämässä selviytyäkseen perustarpeista, ainakin länsimaalaisessa kulttuurissa jossa elämme. Yksi rahaan liitettävistä haasteista on siinä, että ei osata säilyttää sitä rahaa mikä saadaan.

On paljon vaikeampaa säilyttää sitä rahaa mikä tulee, kuin mitä tulee sen hankkimiseen. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa sinä saat rahaa "varsin helposti", oli tilanteesi mikä tahansa. Tästä pitävät huolen erinäiset viranomaiset, kuten kela, työvoimatoimisto tai sosiaalihuolto.

Onko mahdollista vaurastua perustoimeentulotuella? Uskallan väittää, että on. Vaurastuminen on tavoista ja tottumuksista kiinni. Toki siinä voi kestää tolkuttoman kauan, mutta aivan varmasti on mahdollista kun noudattaa yksinkertaista vaurastumisen kaavaa.

1. Kuluta vähemmän kuin ansaitset
2. Sijoita korkoa korolle
3. Jatka ja kehitä taloustaitojasi

Yksi euron nappula päivässä ei kuulosta kovin suurelta, mutta mitä se tekee vuosien saatossa? Mikäli sijoitat yhden euron päivässä ja saat sille tuottoa 20%, on sinulla kassassa euroja yli miljoona, reilun 30 vuoden päästä.

Sijoitus: 365€/v.
Tuotto: 20%
Aika: 34v.
Arvo tulevaisuudessa: 1.075.779,52€ (future value)

Korkoa korolle voima on ihmeellinen.

Asian laidan tekee mutkikkaaksi kun otetaan lisää kysymyksiä mukaan, mihin sijoittaa? Miten sijoittaa? Miksi sijoittaa? Milloin sijoittaa?

Katsotaan lukujen valossa mitä säästäminen tekee kun käytetään edellä mainittuja lukuja.

Säästöön: 365€/v.
Tuotto: 0%
Aika: 34v.
Arvo tulevaisuudessa: 12.410€

On äärimmäisen suuri ero säästämisellä ja korkoa korolle välillä. Molemmissa esimerkeissä kun otetaan huomioon vielä inflaatio, on ostovoima huomattavasti pienempi tulevaisuudessa, mutta vaikka miljoonasta jäisi verojen ja inflaation jälkeen 500.000€ ostovoimaista käteistä, on se suvereenisesti suurempi kuin muutama tonni säästämällä.

On siis päivän selvää, jos sinä haluat vaurastua, on sinun opittava sijoittamaan. Sen voi oppia.

Isompi haaste "kädestä suuhun" elämässä, on trimmata tuloslaskelma siten, että kassavirta on plussan puolella.

Tavoista ja tottumuksista kun puhutaan, niin jos on tottunut kuluttamaan kaiken sen minkä on ansainnutkin, niin mitä tapahtuu kun tulot lisääntyvät? Yleensä lisätään myös menoja sitä mukaan kun tulot lisääntyy. "Tili tuli, tili meni". "Raha tuli, raha meni".

Mikä muuttui? Ei mitään, pelin pelaaminen jatkuu samanlaisena, vain suuremmilla summilla, mutta lopputulos on täysin sama.

Uskomukset ja ajatukset jarruttavat vaurastumista enemmän kuin rahan puute. Rahan puute ei ole koskaan ongelma, se on tulos. Raha on idea, jos haluat hankkia enemmän rahaa, keksi parempia ideoita. Rahaongelmia ei ikinä ratkaista rahalla!

Otetaan ääriesimerkki: Kuvittele käveleväsi kadulla ja törmäät kadulla makaavaan kodittomaan kulkijaan. Annat hänelle rahaa ison tai pienen summan, mitä tapahtuu?

Kulkija kiittää tai ei kiitä ja ottaa rahat kulutukseen. Viinaa, tupakkaa, ruokaa ja uusia vaatteita.

Kuinka kauan hän nauttii antamistasi rahoista? En tiedä, ehkä päivän, ehkä kuukauden tai vuoden, joka tapauksessa kun rahat on loppu, on sama lopputulos ja tilanne edessä, eli kodittomana kulkijana vaeltaminen. Raha ei siis ratkaise rahaongelmia.

On muutettava ajatukset ja uskomukset, sekä toimintatavat ja tottumukset.

Trimmaa kassavirta plussalle!

Pakkaspäivää toivottaen,
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...