Tänä aamuna tuntui jotenkin vahvasti siltä, että olisi vaan halunnut jäädä peiton alle sänkyyn. Vaikuttiko siihen illalla vietetty rentouttava sauna vai kouriintuntuva räkätauti vai molemmat yhdessä, en tiedä mutta silmät painoivat luomia kiinni raskaasti, erittäin raskaasti siitäkin huolimatta, että Iron Maiden-yhtyeen loistava teos nimeltä Trooper pamahti korvan juuressa soimaan, kuten joka aamu. Se mistä muusikkona pidän nykyteknologiasta, niin voit valita minkä tahansa soittoäänen, en vain voi sietää Nokia-tunnaria. Velvollisuuden tunnossa kuitenkin nousin ylös kohti päivän askareita, sillä olen sitoutunut työhöni.
Aamiaista nauttiessani, havaitsin että kissa oli löytänyt keittiön pöydältä astian, jossa oli herkullista lasagnea. Oli kovin ilmeistä, että kissan nappuloiden sijaan tuo lasagne oli herkullisempaa, ainakin tuossa hetkessä, kovin antaumuksella näytti syövän ja välillä vilkuilevan ympärille, ettei kukaan huomaa jos vähän maistaa ihmisten teosta. Ei siitä kissaa parane syyttää, hän toimi mielihalujen mukaan ja kun kerta lasagnea oli tarjolla niin sitä sitten maistettiin. Enemmänkin huvitti aamuinen esitys. Lasagnen jälkeen täytyi selkeästi saada jotain jälkiruokaa ja tähän palveli erinomaisesti ravitseva tuoreen kurkun palanen. Olen puolisolleni aina sanonut, että kissa syö kissan ruokaa ja koirat syö koirien ruokaa. Jotenkin vain nuo eläimet tuntuvat himoitsevan sitä ihan kotiruokaa ja suotakoon se heille. Ravitsevan aamiaisen jälkeen sitä haluttiinkin sitten ulos.
Vallitseva flunssa tuntuu syövän energiaa. Vaikka mieli on virkeä, energinen ja innostunut, silti fyysistä olemusta rasittaa jatkuva yskiminen ja köhiminen. Olo on kuin kävisi puolella teholla, siitäkin huolimatta on vain painettava eteenpäin.
Toisinaan tulee mietittyä mistä ideat syntyvät? Ihminen tuottaa jatkuvasti ideoita, mutta niitä kaikkia ei välttämättä tiedosteta tai jos tiedostetaan, saatetaan ne unohtaa hyvin nopeasti. Idean pulpahtaessa mieleen, tulee se kirjoittaa ylös tai muutoin se hukkuu ajatusten valtamereen. Se on myös valinta: "kirjoitanko sen ylös vai jätänkö päähäni pyörimään?"
Kuinka monta ideaa sinä muistat viime keväältä? Jos ideat eivät ole paperilla, ei niitä muisteta. Vaikka ideoita kirjoittaa ylös muistiin, ei se tarkoita sitä että ne kaikki tulisi toteuttaa. Ideoita tarvitsee jalostaa, niitä tulee harkita ja arvioida ovatko ne järkeviä ja toteutuskelpoisia. Joku idea voi olla tässä hetkessä aivan järjetön, mutta hieman myöhemmin erittäin arvokas.
Pari viikkoa sitten pulpahti mieleeni idea ajaessani autoa ja liikkuvassa autossa soitin puolisolleni, että "nyt kynää ja paperia esiin, ala kirjoittaa". Hän kirjoitti kun itse en malttanut pysäyttää autoa tienvarteen, joten katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi soittaa.
"Mikä se idea on?" -saatat kysyä. Ei, en kerro vielä, mutta kerron sen, että kyseessä on tähän astisen elämäni suurin yksittäinen projekti. Mielenkiintoista tässä on se kuinka se jalostui? Kuten monet muutkin huippuideat, saunassa. Saunan lauteilla leppoisessa löylyssä syntyvät ideat jalostuvat mukavasti visualisoidessa tavoitteiksi kohti päämäärää.
Saunan lauteilla on syntynyt jopa poliittisia järjestöjäkin, eikös Timo Soini tuo perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja ole sanonut että puolue syntyi saunan lauteilla Saarijärvellä. No nyt ei olla Saarijärvellä, eikä kyse ole politiikasta.
Miksi kyseessä on suuri projekti. Sen tietää siitä kun omat voimavarat eivät riitä, se on tunnustettava rehellisesti. Mitä silloin pitää tehdä, on rakennettava työryhmä, on kasattava tiimi ympärille jotta voidaan toteuttaa suuriakin projekteja. Yksin tekeminen tuottaa rajallisia tuloksia, mutta yhdessä tekeminen tuottaa rajattomia tuloksia.
Joltain osin on myös äärimmäisen haastavaa luovuttaa omaa päätäntä valtaa delegoitaessa vastuuta, mutta kyse on luottamuksesta. Täytyy vain luottaa toisen ammattitaitoon, sen vuoksi kyseinen henkilö valittiin tehtävään.
Kaikki on tässä vaiheessa vielä suunnitteluasteella, mutta eteenpäin on menty, koska idea on jalostettu. Suunnittelu kestää vielä jonkun aikaa, koska se on lähinnä yhteisiä palavereja ja kaikkien osapuolten aikataulujen yhteensovittamista. Suunnitteluvaiheessa on käytävä tarkoin lävitse ne asiat, mitkä on otettava huomioon, jotta lopputulos olisi halutun mukainen. Tähän auttaa se, että ryhmän jokaisella jäsenellä on tarkka kuva lopputuloksesta.
Suunnitteluvaiheen jälkeen alkaa toteutus, mutta nyt ei ole sen hetki. Tulee mennä järjestyksessä, mikä se järjestys on?
1. Idea
2. Päämäärä
3. Suunnitelma
4. Toiminta
Edellä mainittu kaava pohjautuu saavutuksen sykliin. Idean tullessa mieleen, on se jalostettava päämääräksi ja tavoitteiksi. Suunnitelma luo kartan päämäärän saavuttamiseksi ja toiminta tekee siitä mahdollisen. Ilman toimintaa ei saada mitään aikaiseksi, mutta toiminnan aika on ajoitettava oikein. Tuo järjestys toimii tuossa järjestyksessä. Tavoite ilman toimintaa on toiveajattelua, toiminta ilman tavoitetta on typeryyttä. Se ei toimi niin, että ensin tehdään ja sitten mietitään suunnitelmaa siinä lennossa vailla päämäärää. Ensin on oltava päämäärä tiedossa.
Sen minkä pystyt visualisoimaan, sen pystyt saavuttamaan.
Marko Haaviston sanoihin: "Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana."
Antaa talven tulla vain, sinä et lannista minua!
Petri Rastas