maanantai 7. maaliskuuta 2016

Valtion taloudesta

Valtion talous on kuralla, kysyn siis: "Jos paskat on housussa, auttaako siihen paskantaminen lisää?"


Parhaillaan vellova niin kutsuttu yhteiskuntasopimus on kaikkea muuta kuin valtion taloutta ratkaiseva rakenne uudistus. Uskallan jopa sanoa, että yhtä tyhjän kanssa, lisää vetelää lahkeisiin.


En vain ymmärrä miten tämä Suomi on saatettu laittaa tällaiseen tilaan. Anteeksi korjaan, kyllä minä tiedän.


90-luvun laman jälkeen oli hurmos henkeä kun talous lähti nousu-uralle, sitä siivittämässä oli aika pitkälle Nokia. Kaiken sen talouskasvun aikana valtion taloutta paisutettiin tietoisesti lisäämällä sääntelyä ja normeja, osin EU-direktiivien muodossa, mutta myös muutoin vain.


AY-liikkeillä on ollut myös oma roolinsa työmarkkinoiden jäykkyydessä.


Uusi sääntely kun luodaan, on myös luonnollisesti luotava sitä sääntelyä valvova viranomainen. Tätä byrokratiaa ja virkamiesarmeijaa on sitten niin pirun vaikea lähteä purkamaan, joku virkajeppe saattaa vaikka menettää työpaikan siinä kivassa pikku toimistossa angry birdsiä lätkiessä. Yksi esimerkki kuntien 5 vuoden irtisanomissuoja(johon käsittääkseni vihdoin on tulossa muutos tämän hallituksen toimesta), mutta siitä huolimatta julkishallinto on aivan liian suuri.


Näiden kaikkien sääntelyjen ja normien ja virkamiesten johdolla ollaan suoranaisesti estetty uusien yritysten ja työpaikkojen luonti, sekä lopetettu pienyrittäjien toiminta. Media on pullollaan esimerkkejä:


Tyrnin jalostus loppui byrokratiaan:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/turha-byrokratia-lopetti-tyrnin-jalostuksen-1.67385


Byrokratia on kallista:
http://www.uusisuomi.fi/raha/56246-yrittajat-kyllastyivat-taysin-valtion-turha-byrokratia-maksaa-160-eu-suomalainen


http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/byrokratia-on-yrityksen-aikasy%C3%B6pp%C3%B6-1.1929405


http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2014/04/25/tylya-tekstia-yritys-ei-menesty-tehokkuudella-vaan-byrokratian-osaamisella/20145882/12


Byrokratia ja terve maalaisjärki ei vain kuulu yhteen:
https://annadegerholm.wordpress.com/2014/07/17/eirankirppis/comment-page-1/


Valtion talous kun on keturallaan, helposti osoitetaan yksityistä sektoria ja mistä sieltä voidaan lisää kupata rahaa. Välikommentti, mitä enemmän valtio yrittää kupata, sitä herkemmin osaaminen lähtee muualle, se on jo nyt nähty voimakkaana muuttoliikkeenä Viroon, Saksaan, Portugaliin ja ties minne ympäri maailman.


Monesti kuulee sanottavan, "valtio ei luo työpaikkoja". Paskapuhetta, mitäs tämä nyt sitten on: https://www.valtiolle.fi/fi-FI jos ei töihin valtiolle, hä?


Ennen kaikkea valtion, eduskunnan, joka säätää lait ja asetukset tulisi säätää ne lait ja asetukset siten, että ne ovat otollisia markkinataloudelle. Suomessa kuvitellaan elävän suljettua taloutta, newsflash, ei eletä. Toisen menestyminen ei ole toiselta pois. Tämä kateellisten paskiaisten luvattu maa.


Raha on vapaasti kelluvaa valuuttaa, hän joka sen osaa kanavoida oikein, menestyy.


Kapitalismi on hieno laji, siinä joko onnistuu tai ei onnistu, mutta onnistuessaan sinä luot vaurautta itsellesi ja ympärilläsi oleville, jopa koko kyläyhteistöstä kansakuntaan ja maailmalle asti. (Facebook, Google, Nokia, Angry Birds, Kone...)


Valtion talouden tasapainottaminen ei nyt voi olla niin tähtitiedettä, etteikö sitä voitaisi tehdä. Ongelma tuntuu olevan enemmän poliittinen, uskalletaanko tehdä päätöksiä?


Mikäli julkinen talous on liian suuri ja sitä joudutaan leikkaamaan niin voi olla, että se kohdistuu henkilöihin jotka ovat eniten kallellaan julkiseen talouteen.


Suomessa on jo nyt maailman korkeimpia veroasteita, pitkääkö ihan oikeasti verottaa hengiltä, rinnastan byrokratian tässä yhteydessä myös verottamiseen.


Mitä pitäisi tehdä? Tässä lista konkreettisia toimia näin aluksi:


* AY-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto.
* Yritystukien lopettaminen
* Mikroyrittäjien palkan sivukulujen huojennus

* Pakollisten vakuutusmaksujen vapaaehtoisuus
* Alle 20.000€ investoinnin poisto-oikeus kyseiselle tilikaudelle
* Arvonlisäveron periminen maksuperusteena
* Työn verotuksen keventäminen
* Arvonlisäveron yhtenäistäminen, poislukien alin veroluokka
* Kiinteistöveron maltillinen korotus
* Pakolaisten kotouttaminen muualle kuin sosiaalitoimeen
* Tekijänoikeuskorvaukset yrittäjälle, mikäli taiteilija toimii elinkeinoharjoittajana omalla toiminimellään
* Pienpanimoille ulosmyyntioikeus (määritelmä EU:n sallima 20miljoonaa litraa)
* Ansiosidonnaisen päivärahan maksaminen ei pääty vaikka henkilö ryhtyy yrittäjäksi
* Kaavoituksen sääntelyä muutettava niin, että se vastaa kysyntää eikä keskikoko vaatimuksen mukaan
* Sovitellun päivärahan maksamiseen pitäisi riittää työnantajan palkkalaskelma, erikseen tehtävää palkkatodistusta ei tarvita
* Alimman tuloluokan veroprogressiorajan korottaminen
* Pääomatulon verovapaus tuhanteen euroon saakka


Lisäksi on arvioitava työllistymisen kannustinloukkuja, onhan se nyt aivan typerää ja järkeen käymätöntä, että työttömänä kattoon syleksijänä saat enemmän rahaa kuin töistä:



http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuohtunut-pienyrittaja-avautuu-tyontekija-kieltaytyi-tyopaikasta-korvauksella-tienaa-yhta-hyvin/5604198


Viranomaisen valittaminen viranomaispäätöksestä, jota valvoo viranomainen on typerintä mitä kuunaan on keksitty, mutta Suomessa se on mahdollista.




Hyvää lopputalven jatkoa! Suomi nousuun työllä.
Petri Rastas



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...