keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

"Move forward"

Mikä estää elämässä menemästä eteenpäin? Mikä meitä pitää paikoillaan? Oletko jumissa? Tuntuuko siltä, että elämä on yhtä kilpajuoksua? Todellinen kilpailu elämässämme on omaa tietämättömyyttämme vastaan.

Jotta voisimme mennä elämässä eteenpäin, tulee meidän muuttaa omia uskomuksiamme ja toimintatapoja. Jos haluat muutosta, tulee sinun muuttua. Meidän omat uskomuksemme pitävät meitä paikoillaan. Meidän omat uskomuksemme, jotka olemme vuosien ajan oppineet ja omaksuneet ovat johtaneet meidät siihen paikkaan, jossa nyt olemme.

Uskomukset ja toimintatavat kulkevat käsikädessä. Jos meidät on ohjelmoitu, joko itse tiedostamalla tai tiedostamatta, jonkin vaikutuksesta tekemään niitä rutiineja joita nyt teemme, on myöskin tulokset samanlaiset kuin tähän asti. Uskalla rikkoa rutiinejasi.  Menetkö töihin aina samaa reittiä? Kokeile joku aamu mennä eri reittiä. Kokeile polkupyörää auton sijaan. Kokeile herätä joku aamu aikaisemmin ja anna aikaa vain itsellesi lukemalla vaikka kirjaa kyseisen päivän sanomalehden sijaan. Hymyile vastaantulijoille. Älä valita omista ongelmistasi, näe ne mahdollisuutena kasvaa. Opi ratkaisemaan ongelmia. Kiinnostu toisista ihmisistä. Kysy mitä heille kuuluu? Käy kaupassa muuallakin kuin vain siinä totutussa lähikaupassasi vai oletko niin pinttynyt tapoihisi, että bonukset pitää kerätä siitä samasta paikasta, jossa olet asioinut aina ennenkin.

Mikä on suurin este menestykseen? Meidän omat ajatukset. Pelko tuntemattomasta. Pelko epäonnistumisesta ja myös pelko onnistumisesta. Epäonnistumisen pelko on myrkkyä oman kasvun suhteen. Voita omat pelkosi niin elämäsi on paljon rikkaampaa. Älä anna omien opittujen ja totuttujen tapojesi olla menestyksesi esteenä.

Ajattele vaikka pientä lasta, kuka on innokas oppimaan ja tutustumaan uusiin asioihin. Miksi meistä aikuisiksi tullessamme unohdamme innokkuuden uusia asioita kohtaan? Mikä on johtanut siihen, että meistä tuli ennakkoluuloisia? Miksi luomme omat mielipiteemme jo paljon ennen kuin olemme tutustuneet koko asiaan? Miksi on niin paljon arvostelua ja ennakkoluuloja? 

Sinä voit muuttaa omat toimintatapasi. Hyvä uutinen on se, ettei meidän tarvitse tyytyä toistamaan samoja asioita, samoja rutiineja. Me voimme muuttua. Onko se helppoa? Kysymys on enemmänkin siitä haluatko muuttua vai et? Pianistin, kuka on harjoitellut ja oppinut tietyn soittotavan/systeemin kuinka koskettimia soitetaan on varmasti hyvin haastava muuttaa soittotapaansa. Tai laulaja, joka on vuosikausia harjoitellut laulamista, voi yht'äkkiä olla haastava opetella uutta tekniikkaa. Ihmisen, joka on joka viikonloppu tottunut juopumaan alkoholista voi olla hyvin haastavaa lähteä vaikka lenkille tai harrastamaan jotain ilman alkoholia.

Meillä jokaisella on omat rutiinit. Menestyäksesi tulee sinun luoda rutiinit ja tavat, jotka ohjaavat sinua kohti päämäärääsi. Totuus on, saman verran aivotyöskentelyä vaatii epäonnistuminen kuin onnistuminenkin. Yhtä paljon vaivaa kuluu depressiivisen ja negatiivisen asenteen haalimiseen kuin energisen ja positiivisen asenteen. Kumpaa sinä haluat? Onko ajatuksesi positiivisia vai negatiivisia? Jos haluat menestyä ja mennä eteenpäin elämässäsi, katso eteenpäin ja unohda se peruutuspeiliin tuijottaminen. Innolla kohti uusia haasteita ja uusia kokemuksia. 

Iloa ja rakkautta!
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...