Rabbi Yaakov Salomon kertoo tarinan asianajajasta puolustamassa päämiestään, joka on syyllinen murhaan, josta häntä syytetään.
Ruumista ei ollut koskaan löydetty, mikä oli ainoa puute syyttäjänpuolen todistelussa. Taitavasti esitetyt runsaat aihetodisteet olivat kuitenkin enemmän kuin vakuuttavia. Kaikki oikeussalissa olijat, valamiehet mukaan luettuina, tiesivät miehen olevan syyllinen. Teräväpäinen puolustusasianajaja päätti loppupuheenvuorossaan panna kaikki yhden kortin varaan.
Hän osoitti suurielkeisesti oikeussalin ovia ja sanoi: "Hyvät valamiehistön jäsenet! Täsmälleen 60 sekunnin kuluttua noista ovista kävelee sisään niin sanottu ruumis, mies jonka te uskotte olevan kuollut. Voimme aloittaa laskemisen nyt."
Aika kului: sekunti, toinen, kolmas, kymmenen sekuntia, 57, 58, 59 ja sitten täsmälleen yhden minuutin kuluttua sisään käveli - ei kukaan. Ei varsinkaan ruumis.
Asianajaja sanoi hämmentyneille valamiehille: "Hyvät naiset ja herrat, pyydän anteeksi. Kerroin teille jotakin, joka ei selvästikään toteutunut. Mutta pelkästään se, että te katsoitte ovia niin kuin näin teidän tekevän, osoitti minulle ja osoittaa teille, että teillä oli jonkin asteisia epäilyjä. Ja jos teillä on vähänkään epäilyjä, teidän täytyy - teidän täytyy julistaa päämieheni syyttömäksi. Ja voitonriemuisesti kumarrettuaan hän palasi omalle paikalleen.
Valamiehistö vetäytyi miettimään päätöstään ja palasi jo viiden minuutin kuluttua ilmoittamaan sen. Valamiehistön puheenjohtaja nousi seisomaan, kääntyi tuomariin päin ja sanoi, että valamiehistö oli todennut syytetyn - syylliseksi!
Puolustusasianajaja oli raivoissaan. "Miten te saatoitte?" hän kysyi. "Minä näin teidän kaikkien katsovan tuota ovea"!
Puheenjohtaja vastasi: "Kyllä, olette aivan oikeassa, me tosiaan katsoimme ovea. Mutta me katsoimme myös teitä ja asiakastanne - ja te ette katsonut ovea. Asiakkaanne ei katsonut ovea hetkeäkään. Ja se johtuu siitä, että te molemmat tiesitte, ettei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että joku kävelisi siitä sisään."
Opetus? Älä oleta kenenkään uskovan sellaista, mitä et itsekään usko!
Usko itseesi, usko tavoitteisiisi, usko unelmiisi!
Petri Rastas
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Blogitekstisuositus
8 Totuutta Elämästä
Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...
-
Helpommin sanottu kuin tehty, mitä tuohon otsikkoon tulee. Hallitsemalla ajatuksesi, hallitset tunteesi. Oletko koskaan törmännyt tilantees...
-
Päivän paras uutinen on ylivoimaisesti se, että hallitus on päättänyt ensi vuoden alusta arvonlisäveron maksamisesta maksuperusteisesti, el...