maanantai 13. toukokuuta 2013

Raha ja mistä sitä saadaan?

Kulunut viikko oli mitä mainioin. Onnelliseen ja tasapainoiseen elämään tarvitaan juuri kokonaisuutta. Viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, myös omaa aikaa itselleen, uuden oppimista, rahan tekemistä, terveyden ylläpitämistä, tosin tunnen piston sydämessäni kuntoilun vähyyden vuoksi sillä olisin voinut tehdä enemmän kuntoilun suhteen. Olen kuitenkin hämmästynyt tästä kaikesta energiamäärästä, joka sisälläni vallitsee. Mistä se johtuu? Varmasti monesta asiasta, mutta yksi asia on varma, minä rakastan kesää ja aurinkoa ja lämpöä. On ihana nähdä kuinka jo aamuvarhain aurinko nousee ja alkaa lämmittämään. On otettava kaikki ilo irti kesästä, vaikka alkukesä meneekin merellä ja toisella puolella maapalloa niin loppukesä tulee oltua Suomessa.

Joka päivä tulee vastaan erilaisia mahdollisuuksia, kysymys on, mitä me teemme niiden mahdollisuuksien kanssa vai teemmekö mitään? Vai ylipäätään huomataanko niitä mahdollisuuksia omassa elämässämme lainkaan? Jos sinulla ei ole tavoitetta, saatika suunnitelmaa, voi olla että se mahdollisuus lipuu ohitsesi huomaamatta. Mitä rahan ansaitsemiseen tulee, on tiedostettava minkälaisia tulomuotoja on olemassa? 

1. Ansiotulo
Tämä tulon muodostus lienee kaikkein yleisin, jossa tulosi muodostuu siitä kun myyt oman aikasi. Jos teet töitä 8:00 - 16:00 niin silloin sinä saat jo aikaisemmin ennalta sovitun korvauksen tuolta ajalta. Villeimmät termit mitä olen kuullut kyseisestä tavasta tehdä rahaa on "taloudellinen prostituutio". Mitä enemmän myyt aikaasi, sitä enemmän saat rahaa. Toki on myös otettava huomioon erilaiset palkkaluokat, on aivan selvä asia että suuryrityksen johto saa parempaa palkkaa kuin esimerkiksi saman yhtiön työmies. Jos olet ammatinharjoittaja, olet myös silloin "taloudellinen prostituutio" jossa myyt oman aikasi ja osaamisesi saadaksesi rahaa. Joten kun sinä teet töitä jollekin toiselle, tai kun sinä teet töitä itsellesi vaihtamalla ajan rahaan, on kyseessä ansiotulo. Vaihdetaan aika rahaan.

2. Passiivinen tulo
Mitä on passiivinen tulo? Kun ansiotulossa saadaan rahaa myymällä aikamme niin passiivisessa tulossa teemme työn joka tuottaa tuloja ilman jatkuvaa työpanosta. Passiivinen tulo on sitä tuloa, jota saat silloinkin kun olet nukkumassa. Usein passiivisen tulon muodostamiseen kuluu paljon aikaa ja alkuinvestointeja, mutta kun järjestelmä alkaa tuottamaan, oma työpanos vähenee ja tulot kasvavat. Ansiotulossa ihmiset keskittyvät tuntipalkkaan kun taas ihmiset, ketkä saavat pasiivista tuloa harvoin miettivät tuntipalkkaansa, he keskittyvät tuloksiin tuntipalkan sijasta. Passiivisen tulon lähteitä voi olla esimerkiksi:
  • Asunnot, asunnot tuottavat passiivista tuloa omistajilleen, kun he vuokraavat asunnot.
  • Osakkeet, voit saada passivista tuloa osakkeista ja osingoista
  • Royaltit, voit saada passiivista tuloa kirjoittamalla kirjan tai tekemällä artistina tai muusikkona CD, DVD-levyjä. Voit saada royalteja myös videopeleistä. Keksimällä ja patentoimalla tuotteita, voit saada rojalteja lisensoimalla tuotteitasi eteenpäin. Yleensäkin materiaali ja immateriaalioikeudet tuottavat royalteja.
  • Yritykset, rakentamalla esimerkiksi verkostomarkkinointiyrityksen. Verkostomarkkinointi on oiva vaihtoehto "perinteisemmälle" liiketoiminnalle saada passiivista tuloa. Internet-yritys, esimerkiksi "facebook" tai "google".
On paljon muitakin passiivisen tulonlähteitä, tässä oli vain pieni esimerkki, mutta kiteytettynä passiivista tuloa saadaan kun omistetaan jotain mikä tuottaa tuloja. Voit joko ostaa tai luoda tällaisia asioita. Asuntoja ja osakkeita usein ostetaan kun taas kirjoja ja cd:tä luodaan.

3. Pääomatulo, pääomatuloa tulonlähteenä voidaan nimittää enemmänkin pääomavoitoksi. Pääomavoittoa tehdään, jossa varallisuutta myydään voitolla eteenpäin. Otetaan esimerkiksi yksittäinen osake, jonka olet ostanut vaikka 10 eurolla. Pidät sitä siihen saakka kunnes sen arvo on noussut vaikka 30 euroon ja päätät myydä sen. On osakkeesi tuottanut sinulle tässä yksinkertaisessa esimerkissä 20 euroa pääomavoittoa. Unohdetaan nyt tässä verot ja muut kikkailut. Toinen esimerkki asunnosta. Kuten aikaisemmin edellä mainitut asunnot tuottavat passiivista tuloa vuokrattaessa, mutta jos esimerkiksi ostat asunnon hintaan 100.000 euroa, teet remontin 20.000 euroa ja myyt 150.000 eurolla, ei asuntosi ole tuottanut passiivista tuloa vaan pääomavoittoa 30.000 euroa. Kumpikaan ei tietenkään ole toisistaan poissulkeva, jos esimerkiksi ostat asunnon ja vuokraat sen eteenpäin, jolloin se tuottaa sinulle passiivista tuloa ja kun asunnon arvo on noussut yli hankintahinnan ja myyt asunnon voitolla, olet saanut sekä passiivista tuloa, että myös pääomavoittoa.

4. Sekalaiset tulot, tällaisia tuloja voi olla esimerkiksi: 
  • voitot arpajaisista, kuten lottovoitto ja/tai pelivoitot kasinolta.
  • menemällä naimisiin rikkaan puolison kanssa
  • voit saada tuloja myös perintönä
  • tuloja voi saada myös huijaamalla ja tekemällä rikollista toimintaa. Nämä ovat tuomittavia ja moraalittomia keinoja tehdä rahaa, mutta on totta että tällaiset keplottelijat ja rikolliset saavat rahaa vaikkakin kyseenalaisin toimin. Esimerkiksi Bernard Madoff joka huijasi sijoituksilla kymmeniä miljardeja. Kun hänen huijaus paljastui, hän myönsi syyllisyytensä ja sai tuomioksi yli 100 vuotta vankeutta.
  • Lahjoitukset ja avustukset, kuten asumistuki, työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, lapsilisä, kotihoidontuki ja muut erinäiset sosiaaliavustukset.
Saat tulosi mistä tahansa tulee sen olla rehellistä peliä. Vanha sanonta "rehellisyys maan perii". Tähän minä haluan uskoa. Taloudellista varmuutta luo kun sinulla on useampi tulonlähde. On äärimmäisen vaarallista jättää elantonsa vain yhden tulon varaan.

Jos haluat rikastua ansiotuloilla, on sinun saatava parempaa palkkaa ja bonuksia. Nokian ja Applen johtoryhmässä on oletettavasti ansiotulot sitä luokkaa, että pääset rikkauteen. Voit pyrkiä myös huippu-urheilijaksi tai filmitähdeksi.

Jos haluat rikastua passiivisilla tuloilla, tulee sinun tehdä parempia sijoituksia ja sijoittaa voitot edelleen, pitkässä juoksussa kurinalaisella toiminnalla sinusta tulee vielä rikas. Rakentamalla yrityksen joka tuottaa passiivisia tuloja niin paljon, että sinun määritelmäsi rikkauteen on saavutettu.

Jos haluat rikastua pääomavoitoilla, tulee sinulla olla kerättynä merkittävä varallisuus. Vanha sanonta "osta halvalla, myy kalliilla" voisi käydä tähän kohtaan. 

Halusitpa olla lentäjä, lääkäri, palomies, poliisi, myyjä, päällikkö, kirvesmies, muurari, opettaja, huippu-urheilija, näyttelijä tai mikä vaan tulee sinun opiskella. Ihan niin kuin jos haluat olla rikas, tulee sinun opiskella rikkautta. On sinun tehtävä valita oma polkusi.

Iloa tähän päivään!
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...