perjantai 10. lokakuuta 2014

Suomi Zimbabwen tiellä

Usein kuulee sanottavan, että Suomi on Kreikan tiellä, mutta pahoin pelkään, että ollaan Zimbabwen tiellä. Alla pieni ote Zimbabwen taloudesta, suora lainaus Wikipediasta:

"Viime vuosina Zimbabwen taloudellinen vapaus on heikentynyt pahasti. Talouden infrastruktuuri on kärsinyt pahasti, ilmapiiri on lähes vihamielinen ulkomaalaisia sijoittajia kohtaan. Työmarkkinoita säännellään rajusti, työllistäminen on työlästä, sivukulut suuret ja työntekijän irtisanominen on vaikeaa. Vuonna 2008 työttömiä oli 80 prosenttia, vuonna 2009 luvun arvioitiin nousseen 95 prosenttiin.
Vuonna 2009 julkiset menot olivat 98,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ne rahoitettiin pitkälti painamalla seteleitä, mikä johti hyperinflaatioon. Valtionyrityksiä tuetaan vahvasti, verot ja tullit ovat korkeita. Taloudellinen sääntely tulee yrityksille kalliiksi, yrityksen aloittaminen tai lopettaminen on hidasta ja kallista. Inflaatio nousi satoihin prosentteihin vuonna 2006 ja kiihtyi sen jälkeen. Hyperinflaation vuoksi Zimbabwe kasvatti seteliensä kokoa useaan otteeseen vuonna 2008. 16. tammikuuta 2009 Zimbabwe ilmoitti alkavansa painaa sadan biljoonan dollarin seteleitä. Setelin arvo oli julkaisupäivänä vain noin 250 euroa ja laski siitä nopeasti. Aikaisemmin samana vuonna se otti käyttöön myös 50 miljardin dollarin setelin. Setelien nimellisarvojen kasvaessa Zimbabwen dollaria uudistettiin kolme kertaa vuosina 2006-2009, jona aikana seteleistä poistettiin yhteensä 25 nollaa. Hyperinflaatiosta johtuen Zimbabwe salli muiden valuuttojen käytön tammikuun lopussa 2009."

Pisti silmään nuo:
1. "työmarkkinoita säännellään rajusti". Jo pelkästään elinkeinoelämän näkökulmasta Suomessa on pitkälti toistakymmentä luvanvaraista toimialaa. http://www.yrittajat.fi/fi-FI/minustakoyrittaja/elinkeinovapaus/luvanvarainen/

2. "työllistäminen on työlästä, sivukulut suuret ja työntekijän irtisanominen on vaikeaa". Palkan sivukulut muodostavat n. 22 - 30 % ylimääräisiä kustannuksia. Tähän jos lisätään vielä työterveyshuolto, vaatekulut ja muut työn tekemisen suorittamiseksi edellytettävät välttämättömät kulut, ovat palkan piilosivukulut huomattavasti korkeammat.
Työntekijän irtisanominen on tehty sikäli vaikeaksi, koska irtisanominen täytyy aina suorittaa YT:n kautta. Tämä toimenpide vie aikaa ja on lisäksi kallis firmalle. Suomessa valitettavasti on jäykät työmarkkinat, josta voimme "kiittää" työmarkkinajärjestöjä.
Olen itse vahvasti vapaan työn puolesta puhuja. Palkanmaksukiertoa pitäisi nopeuttaa. Kuukausi on mielestäni liian pitkä aika. Viikkopalkka ei ole ollenkaan huono idea.

3. "julkiset menot olivat 98,7 % BKT:sta" Suomen julkiset menot ovat 60 %:n luokkaa. Suunnilleen samoissa lukemissa kuin 90-luvun laman aikaan. Mikäli sama sääntöjen, asetusten ja maalaisjärjen vastaisten lakien toimeenpano jatkuu, ei mene montaa vuotta kun ollaan jo lähellä Zimbabwen lukuja.

Se mitä Suomi ei voi tehdä, on painaa rahaa kuten Zimbabwessa tehtiin. Rahan painamisesta päättää Euroopan keskuspankki (EKP). Rahan painaminen kiihdyttää inflaatiota, kuten kävi Zimbabwessa joka valitettavasti johti hyperinflaatioon. Samankaltainen ilmiö oli aikoinaan Saksassa, jolloin markan arvo ei ollut "mitään". 
Huolestuttavampi tilanne on pelko deflaatiosta, joka tarkoittaa hintojen alentumista. Nykyisessä velkatalousyhteiskunnassa deflaation vaikutukset tulevat olemaan turmiolliset kun rahan kierto pysähtyy.

Näkemykseni tilanteen korjaamiseksi on purkaa sääntelyä ja vapauttaa työmarkkinoita. Laskea sivukuluja ja uudistaa YT-laki.

Mahtavaa suomalaisen kirjallisuuden päivää sinulle ystävä!
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...