keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Riika, Latvia

Terveiset Latviasta!


Viime perjantaina Queenin konsertin jälkeen oli aikainen lento kohti Riikaa. Saavuttua kentälle, olikin suunta mittariautolla kohti vanhaa kaupunkia. Vanhassa kaupungissa piti kuluttaa aikaa siihen asti kunnes saa hotellihuoneen.


En muistanut ilmoittaa hotelliin aikaisemmasta tulosta, joten piti vain odotella iltapäivälle, sillä hotelli oli täysi vailla vapaita huoneita.


Usein matkoilla olen kävellyt paljon ja ihmetellyt ja tutkinut paikkoja. Nyt kävi kuitenkin niin, että lepäsin hotellissa ja latasin akkuja. Sen verran on työmaata edessä kotosuomessa, että ajattelin parhaimmaksi vain olla ja levätä, kotonahan se ei onnistu...


Aivan hotellin vieressä oli mahtava Grill Garden-ravintola, jossa tuli nautittua aina iltapala. Possu on muuten oikein herkullista kun se oikein valmistetaan.


Oman tunnelmansa loi kylän trio, joka soitti tuttuja biisejä. Mietin vain, että mikä sen saksofonin soittajan rooli oli, hän kävi lavalla soittamassa muutaman biisin ja sitten pakkasi laukun ja lähti. Joka tapauksessa bändiä oli mukava kuunnella.


Kaikin puolin hyvä fiilis jäi Riikasta, vaikkei sitä juurikaan tullut kierreltyä samalla intensiteetillä kuin muilla reissuilla. Kuka tietää jos joskus palaan sinne, mutta päällimäisenä mielessä on rakas "kotimaani onpi Suomi" ja edelleen haaveilen kakkosasunnosta Australiassa.


Leppoisaa kesän alkua!
Petri Rastas



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...